20. joulukuuta 2011

jos mun pokka pettää

Allekirjoittaneella oli eilen vähän tekemisen puutetta uniongelmien piinatessa (sinänsä nukkuminen ei kyllä ole ongelma, se mihin aikaan nukuttaa niin meinaa välillä vähän olla.) Yöllä touhuillessani tuli vastaan pari vanhaa kerää matonkuteita, joita ostin joskus kun innostuin tekemään naruleluja itse. Teinkin niitä silloin innostuksissani ison kasan, osa on lahjoitettu kavereille, mutta silti löytyy täysin ehjiä vielä laatikoista. Joten niille matonkuteille oli kehitettävä jotain muuta käyttöä ja minä tällaisena käsityön ihmeenä tein niistä Ilolle uuden hihnan.

Eikö oo söpö!
Toimii tosi hyvin treenihihnana, koska joustaa ja sillä voi myös leikkiä. Taidan tehdä vielä toisen samanlaisen, mutta paksumman.. Ensin pitäisi kehitellä jostain toinen lukko, tuohon laitoin siitä joku aika sitten Matin katkaisemasta hihnasta jääneen lukon. Kohta voi käydä niin että löydän taas itseni ostamasta matonkuteita sen sijaan että olisin tuhlannut vain viimeiset jämät kaapin pohjalta. Mutta tämäkin hihna olisi kiva olla joka värissä että voi sovittaa yhteensopivaksi omien tai koiran vaatteiden kanssa.

Nyt me lähetää aamulenkille (Ilo saa laittaa uuden hihnan) jotta allekirjoittanut ennättää tänään vielä töihinkin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti