Kävästiin tänään aamulla hallilla! Ilon lisäksi otin myös Hillan mukaan. Kaisun kanssa rakennettiin 9 esteen radan pätkä Ilolle ja Rexille. Iskettiin sinne radan keskellä vähän keinua ja keppejä niin tuli sopivasti haastetta, etenkään keinua Ilo ei ole radan osana tehnyt tosi pitkään aikaan. Kaisu kuvasi Ilosta videoo mun hieman kämäsellä kännykän kameralla.
Ilo nerokkaana ekalla kerralla ei muistanut että keinu keinuu ja kolahtaa. Eikun täysii vaa läpi lentäen.. Otettiin sit yhesti pelkkä keinu ja muistutin et jarrua, ja sitten uudestaan radan pätkänä ja nyt sujui ihan hyvin jo. Keppejä treenittiin myös siis radan osana nytten, otin molemmilta puolilta ohjaten, videossa on se vaikempi puoli, tohon suuntaa pitää ite muistaa kattoo että menee oikeesta kohti sisään, toiseen suuntaa ei tarvii muuta ku hihkasta kepit.
Hilla vuorostaan sai kokeilla muutamien hyppyjen lisäksi myös pituutta sekä opetella menemään mun eteen. Pitkällisten tutkimusten jälkeen olen hylännyt Hillan kanssa treenatessa lelut aika vähälle, erikseen yritetään opetella leikkimään niillä mutta Hillaa ei oikein jaksa kiinnostaa. Makkarasukka hetken mutta senkin se tahtoisi ottaa itselleen ja rikkoa.. Puolivahingossa tajusin kuitenkin Hillan hulluuden possunnahkarulliin. Ostin niitä messarista jättipussin halvalla, ajattelin viskoa koirille ajanvietoksi ja silloin tällöin olen antanut niitä koirille natustettavaksi, Hilla on niihin ihan hulluna. Se ei heti malta syödä sitä, vaan juoksee ihan onnessaan pitkin poikin ja heittelee uutta leluaan. Sitten se kyllä syödään antaumuksella.. Olen muutamasti kokeellisesti treenannut tokoa näiden avulla ja nyt kokeiltiin sitten agia. Oli muuten super! Ei ois malttanut jäädä oottaa (usein ongelma on ollut että pitää kutsua useasti että koko koira tulee..) ja vauhtia oli kamalasti. Ensin kutsuin koiraa mun luo ja hyppäämään, sitten samaa olin itse vähän sivulla ja sitten kokeltiin parin esteen pätkää niin että lähetin Hillan aarteensa luokse. Vauhti oli ihan mieletön.. Ja entäs sit kun päästiin yli, voi sitä riemua kun jämlanti vetää rallia pitkin hallia hänen oma aarre suussaan. Kyllä naurettiin sen loikille ja sinkoilulle.. Ja eikun sit uudestaan samalla antaumuksella. Hilla oli niiii siisti!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti